Koirat eivät olleet uskoa että pääsivät autoon. Jätkät ovat herra ties milloin olleet Sitruunassa (vuoden -97 Volkswagen, puolipitkää mallia oleva pakettiauto ja kirkkaan keltainen väriltään, maailman paras koiraharrastusauto!), treeneihinkin ollaan menty kävellen. Mikkelissä elellessä autolla mentiin kaikkialle, auto oli superkiva paikka, sillä mentiin kisoihin ja treeneihin, tapaamaan jotain kivaa tyyppiä, auto oli pop. Nyt ne ovat olleet viimeksi autossa... Ovatko olleet kertaakaan koko helmikuussa tai peräti koko vuonna? Joka tapauksessa olivat oikeen innoissaan kun pääsivät autoon. Lähdettiin ajelemaan, ja päädyttiin loppujen lopuksi Mielakkan rinnekeskukseen. Jätkät hihnaan ja mentiin katselemaan paikkoja (oon ollut Mielakassa tasan yhden kerran tätä ennen, nyt ollaan tääkin mesta nähty sitten kunnolla). Jätkät olivat yllättävän coolisti (noi eivät siis ole oikein pentunakaan olleet kunnolla missään toreilla yms. mukana, kotikasvatettuja puskakoiria), eivät pyrkineet ihmisten luokse eivätkä vetäneet hihnassa. Lähdettiin kiipeemään yhtä rinnettä ylös ja päädyttiin sellaisen puolikodan luokse, siellä oli jotain SPR:n tyyppejä kahvilla. Kovasti rapsuttelivat koiria, M ylläripylläri jokaisen luona kiehnäämässä. Iskä heitteli Riille palloa alas rinteeseen (kota oli siis ihan laskettelurinteen vieressä, aidalla eristetty), koira juoksi onnesta soikeena ja kitarisat vilkkuen perään, ja sitten takaisin ylös. Voiko pieni koira onnellisemman näköinen olla? Se ei oo aikoihin saanut vetää kunnolla pallon perässä, ja nyt sitten jotain 15 kertaa noin 50 metriä rinnettä alas ja ylös... On ollut muuten rauhallista poikaa illan ;) M oli kiinni, siinä on vähän haahuilijan vikaa ja korvatkaan eivät ole taas ihan pelitelleet ("ai mikä luoksetulokutsu?"). Se oli kuitenkin ihan tyytyväinen SPR:n tyyppien rapsuihin.
Käytiin vielä ajelemassa pari tuntia, jätkät makoilivat takan tyytyväisinä. Sitruunassa on siis laitettu väliseinä ja jätkien tila on lämmitetty. Elättelen kovasti toiveita, että ajokortin saatuani saan tuon kulkuneuvoksi... Onhan tää koiraurheilu välineharrastus ;)
Vielä muutama sana Mämmystä: meillä on eräs rakas perheystävä, joka on ollut tiiviinä osana meidän elämää nyt pari vuotta. Hää käy meillä lähes päivittäin ja ensi tapaamisesta lähtien tällä ystävällä on ollut jätkille jotain tuliaisherkkuja, jätkät osaavat odottaa niitä. Molemmat tunnistavat hänen autonsa, ja hänen tulonsa meille on yksi sirkus - R juoksee ympäri kämppää pallo suussa ja huutaa onnesta soikeana, käy ystävän sylissä ja lähtee uudelle rundille. Jätkät jumaloivat häntä. Mämmystä kuitenkin näkee, että hän on kuin osa meidän perhettä - M on aika sosiaalinen otus, mutta päästää hyvin harvoja aivan lähelleen/on aivan rentona vieraiden sylissä. Tämä ystävä on todellakin hyväksytty, miä en ole ikinä nähnyt Mämmyn kiintyvän keneekään tällä tavalla ja tulevan niin lähelle. Jotenkin hauska katsoa Mämmyä kun jostakusta on tullut niin tärkeä oman lauman lisäksi :)
Peeäs. Iskä lupasi, että molemmat jätkät pääsevät Imatralle kisailemaan, joten kisakauden korkkaus 25.3. tuomarina yksi miun lemppareista, Sami Topra!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti