maanantaina, tammikuuta 16

Agilityä ja koirapuistoilua

Lauantaina käytiin Alisan ja Marikan kanssa hallilla "treenaamassa". Pääasiallinen syy lähteä hallille oli saada uusia kuvia koirasista, joten treenaaminen oli toissijainen juttu. Fiiliksestä näkyi - ittellä asenne ihan kuralla, koira oli selkeästi hämillään ja en tiedä oliko treenaus enemmän plusmiinusnollatouhua.

Tehtiin aata, keppejä, keinua ja samanlaista välistävetoharjoitusta kuin Rickyllä omatoimitreeneissä viimeksi. Aat... Hmm. Lätkä ja naksu. Ekalla kerralla jäi pällistelemään aan huipulle, teki saman tempun useamman kerran. En tiedä johtuiko Marikasta joka oli aasta parin metrin päässä kuvaamassa. Vai joku muu juttu vain? Joka tapauksessa kontaktit olivat hitaita, paikka löytyi kyllä. Tultiin vähän siihen tulokseen että se ei ole vieläkään varma mikä on oikein. Huoh. Vinkupossulla saatiin nopeutta, mutta sitten ei pysähtynyt. Pitää alkaa vinkua soveltaa enemmän. Ehkä se siitä?

Kuva Marika Turkia


Keinua tehtiin kahdesti, laskin itse molemmat. Vauhti tyssää heti kiikkukohtaan. Kai se on hyväksyttävä että toisella on paskakeinu? Älkää ikinä antako kakaroille koiria, Max olisi loistava agikoira ellen miä olisi ollut tietämätön tyhmä joka jätti pois mm. alustatutustumisen. Toi jännää hulluna epävakaita alustoja.
Välistäveto/takaakieputusjuttu (hypyt siis __ __ __) meni ok, olisi mennyt paremminkin jos oma asenne ois ollu napakampi. Reagoi pienillä käsimerkeillä mutta en kääntänyt kunnolla, se kyllä kääntyisi paremmin jos kääntäisi.
Otettiin parit kepit ihan kuvauksien takia, lähinnä vaan vedätin, kesti hyvin useamman metrin vedätyksen mutta oli vähän hitaanpuoleinen.

Kuva Marika Turkia

Käytiin vielä koirapuistoilemassa, Max leikki herrasmiehen tavoin 5 kk:n ikäisen Jojo-parsonin kanssa. Maxhan siinä alimmaisena oli suurimman osan aikaa...
Sinne tuli sitten lisää porukkaa, joku pariskunta viisivuotiaan russelinsa kanssa. Otti päähän tosi paljon, kun kyselivät moneen kertaan, että eihän M varmasti ole äkäinen. Ei, ei se ole. Tai eihän se että kyselivät ottanut päähän, vaan se, että niiden oma koira oli miun Mäksyn niskassa. Ikinä ei pitäisi selkäänsä kääntää - en tiedä mikä oli, russeli oli tosi dominoiva ja haasto Mäksyä jo heti puistoon tullessaan, ois pitäny kiinnittää enemmän huomiota. Jossain vaiheessa selän takaa alkoi kuuloa huutoa, M oli alla ja russeli niskassa. Karjaisin yhden kerran niin kovaa kuin keuhkoista lähti, ja russeli häipyi. Mitään ei onneksi käynyt, mutta M oli loppuajan lähinnä miun jalkojen takana eikä liikkunut mihinkään, uljas ja peloton terrierini. Ei siinä mitään, koirat on koiria, olisi pitänyt itse olla fiksumpi, mutta kun epäilivät Mämmyä tosi paljon ja niitten oma ihana koira oli sitten Mäksyn niskassa... Voi hyvää päivää. Muistinpahan taas, että ihmisten sanoihin niitten koirien lutuisuudesta ei pidä luottaa. Sen tiedän, että miun M ei haasta kellekään riitaa ja mieluumin se alistuu kun rupee tappelee, Rickystä taas en mene minkään kanssa takuuseen, se haastaa riitaa ja kyttää ja vaatii oman reviirinsä, en ole sitä ikinä mainostanut huippuna lenkkikaverina. Parhaiten se tulee toimeen sellaisten otusten kanssa jotka eivät noteeraa sen olemassaoloa.

// Näin jälkikäteen mietittynä (22.1.) vedin porot sieraimiini ehkä vähän liian heppoisin perustein. Russelin omistajat olivat kuitenkin mukavia ihmisiä ja itsehän olin tyhmä enkä itse tarkkaillut tilannetta. Kokemus opettaa.

3 kommenttia:

  1. Ei ollut kovin tavoitteellista agilitya ei :D

    Ei siinä nyt mitään suurempaa vaaraa varmaan olisi ollut - M oli heti maassa - kunhan irvistelivät ja pönkittivät egoaan. En usko, että mitään pahempaa olisi tapahtunut - Mämmy vaan koki pienen henkisen häpeän - pelkkää örinää ja ärinää ja hammaskaluston esittelyä ja kukaan ei (kai) ollut edes kenessäkään kiinni... Shit happens!

    VastaaPoista
  2. Ei siinä mitään ois tapahtunutkaan, M oli heti katollaan. Toi vaan ei oo muutenkaan mitenkään itsevarmuutta puhkuva koira, en tahtois noita kokemuksia kauheesti lisää :/ Eniten ketutti se "ei tää meidän pikkuinen ikinä mitään" ja lähinnä naureksivat tolle rähinälle. Eihän siinä oikeesti mitään tapahtunu, mutta ei miun koirille silti tarvii äristä kun syytä ei ole. Tai en miä nähny mistä se alko mutta...

    VastaaPoista
  3. Nii-i kumpikaan ei nähnyt, kun myö vähän "painittiin" - sie et ihan oikeasti osaa merimiespainia! :'DD No mut joo niin se on - kaikilla on niitä mamman pikkumussukoita - tosin nehän kyllä vähän epäili, ettei se toisten urosten kanssa oikein juttuun tulis, mutta sitä kun ei koskaan tiedä... Huomasin, ettei mua enää pikkutappelut niin kauheasti hötkäytä sen joululomaisen äksidentin jälkeen - olen kyllä entistä varovaisempi ja tarkempi ja tajusin, että voi oikeasti tulla paljon pahempaakin jälkeä - huomaa, että on vähän toinen ääni kellossa kun oikeasti tapahtuu jotain ja silloin ei enää ärinälle jää aikaa: niin kauan kun kuuluu molemmilta suunnilta "väyväy" niin ei ole mitään hätää :D

    VastaaPoista