maanantaina, helmikuuta 13

Päivittelemättömyyksiä ja tunteenpurkauksia


Eli viime viikon treenit (7.2.) olivat jääneet raapustelematta ylös. Tahattomasti vaiko tahallaan, tiedä häntä. Treenien jälkeen oli armoton vitutus ja olin jo valmis vannomaan lopettavani koko koiraharrastuksen, mutta tästä on taas pikku hiljaa lähdetty uuteen nousuun.

Eli treeneihin kävellen, fiilis oli hyvä, koira oli kiva ja asenne kohdillaan. Mikä meni pieleen? Itse asiassa en tiedä. Oliko liian syvälliset keskustelut Alisan kanssa vaiko mikä, mutta mikään radassa ei tunnistunut onnistuvan. Pätkä on kakkosrata, ykkösrataa ei saatu videolle. Ykkönen oli vielä karseempi, 1-3 kaarratteli, räiski rimat ja oli ihan hukassa. Okei, Mämmyllä oli useamman viikon tauko alla, mutta silti. Nyt se sitten taas varmistui: kontakteista ei ole hajua. Tai oikeastaan on: videolta näkyy että juoksee kovaa ja pysähtyy sitten johonkin, ilme kertoo "oliko se tässä?" Ei, se ei ollut siinä. Pitää taas kehitellä. Keinulla juoksi päähän ykkösradalla, kakkospätkässä autoin kädellä. 
Kattelin ton videon läpi ja ei toi puomi oikeesti oo niin paha kuin muistin. Fiilis oli sillä hetkellä oikeesti tosi paska, kehuin kuitenkin reippaasti "hyvä Mämmy!", naksut ja namit, perussetti. Tuolloin kuitenkin vitutti. Kepit oli lisäks hitaat (en kyllä mitenkään hetsannu, vedätin vähän ja kepit aika lähellä seinää). Mut pirun tarkkaan toi koira tota ohjaamista lukee, kääntyy paremmin kuin R.

Treeneistä jäi jotenkin viikko sitten tosi paska maku, jotenkin masenti ja vitutti. Itsehän olin myöhässä ja huono, M teki kyllä parhaansa, se yrittää aina. Joten ensi treenien tavoite (ensi viikolla aikaisintaan) on ihan vaan tehdä hyvällä asenteella!

Tulipa sekalainen tunteenpurkaus. Kotona olin kettuuntunut ja T, ihana T, tuli kysymään mikä on, ja ei-koirallisena ihmisenä se silti osas piristää tosi mahtavasti ja anto oikeesti hyviä neuvoja (!! ihminen joka ei tiedä oikeestaan mitään agista). Loppujen lopuks alko naurattaa. Agilityn pitäisi olla ennen kaikkea hauskaa ja miun mielestä sitä ei pitäisi tehdä verenmaku suussa ja verenpaine pilvissä. Parhaimman neuvon ikinä oon ehkä saanut miun iskältä (jolla silläkään ei ole omakohtaista kokemusta alasta): Älä väännä väkisin, vaan tee positiivisella asenteella. Mä olen meinaan mokannut aina silloin kun jotain on väännetty väkisin. Miä oon kisannu aika monta agistarttia, ja miulle tulee äkkiseltään mieleen vaan kaks flow-starttia. Rickyn kanssa Mikkelissä toissa toukokuussa oli ihan järjettömän hyvä fiilis, ja silloin tehtiin nolla ja tultiin kolmansiksi. Voittajaan jäi silloin -1,5 sekunttia, yleensä jää ainakin viisi. Silloin kaikki meni nappiin, harmi, ettei sitä ole videoitu. Toinen on Mämmyn ykkösen joltain hyppäriltä, oli sellainen "myö handlataan tää", suoraa vaan, juostaan niin kovaa kuin keretään. Siltä radalta tuli sitten voittonolla kaikkien kokoluokkien parhaalla ajalla :)

Tulipa muisteloa. Siirrytäänpäs nykyaikaa.

Jätkät on olleet pakkasten + miun koulu- ja työkiireiden takia aika vähällä lenkityksellä, mutta ei näytä sohvachampionelämä niitä häiritsevän. Iltaraksut on menneet pari viikkoa "etsi-leikkinä" (jätkät oottaa keittiössä kun piilotan meidän 60 neliön kämppään raksuja, vapautus ja jätkät etsii), saa ainakin jotain toimintaa. Haluaisin niin siirtyä raakaruokintaan, mutta ongelmia on kaksi: meillä ei ole pakastinta jääkaapin minilokeron lisäksi (ja se on aina täynnä) eikä meillä mahdu pakastinta minnekään. Toinen ongelma ois toi rahoittaja, joka puistelee päätään miun koirajuttujen kanssa jo nyt, voin vaan kuvitella sen ilmeen jos ehdottaisin että koirat sais käytännössä parempaa ruokaa kuin ihmiset.

Siinäpä taisi olla kaikki... Eikä ollutkaan: unohdin mainita, että myö lähdetään Mämmyn kanssa hakemaan toukokuun toisena viikonloppuna agioppia mudi-holsu-leirille Kiteelle! Ei, kyllä M edelleen borderärrieri on, mutta päästiin silti mukaan joukkoon ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti