tiistaina, syyskuuta 30

Fyssaria

Viime päivityksen jälkeen ollaan käyty Mämmyn kanssa kahdesti Kouvolassa moikkaamassa Hirnin Patriciaa, 11.9. sekä 25.9. Tieto lisää tuskaa, vai miten se meni?

Ensimmäisellä kerralla koirasta ei tainnut löytyä kohtaa, joka ei olisi ollut jumissa. Vuoden huono koiranomistaja -palkinto voitettu! M on siis koko kesän ollut helteiden takia erittäin flegmaattinen, ja luulin huonon liikkumisen johtuvan siitä. Väärin meni, jumia löytyi, erityisen pahana niskassa (toisin sanoen, syy syömättömyyteen löytyi). Lisäksi tuli toivetta parin kilon laihdutusta varten sekä ruuanmuutosta markettimuonasta johonkin laadukkaampaan - meillä on popsittu siitä eteenpäin Canagan Country Gamea.

Toisella fyssarikerralla näkyi jo valoa tunnelin päässä - koira oli vastannut hyvin hoitoon, alaselästä löytyi yksi lukko joka aukesi helposti, niska oli priima. Ensimmäisen fyssarikerran jälkeen  M oli alkanut melomaan molemmilla etutassuillaan, johon onneksi löytyi selitys; edellisellä kerralla aukaistut lavat olivat "pudottaneet kaiken painonsa" etutassujen murheeksi. Muutos oli kuitenkin hyvästä, ja myös etutassut saatiin aukaistua. (koira kasvoi kokoa varmaan  kolme senttiä kun kroppa saatiin kuntoon...)

Liikkuminen on parantunut selkeästi, Max on selkeästi paljon iloisempi koira kuin ennen. Ruuat eivät ole jääneet kuppiin kertaakaan ekan fyssarikäynnin jälkeen, jee! Meillä on vielä yksi kontrolliaika lokakuun lopulla, ja jos siellä on kaikki ok, me päästään aloittamaan meidän ohjatut agitreenit - me meinaan päästiin BATiin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti