Cheddarjuustoa

Otsikko kuvastaa miun aivotoimintaa tällä hetkellä, täyttä cheddarjuustoa. Miun oli tarkoitus tehdä terveystiedon itsenäisiä, mutta kepo on istunut nyt 30 minuuttia englannin yo-kokeessa ja miua jännittää ihan pirusti sen puolesta. Ai mitenkä jännään omaa eväsretkeä keskiviikkona ja perjantaina? En oikein mitenkään, vaikka ehkä ois syytä. Terveystietoa pitää vielä kerrata vähän ja ruotsista ainakin teemasanastoja, mutta eiköhän se siinä sitten alkais olemaan.

Olin tehnyt ittelleni pyhiä lupauksia. "Sitten kun yo-kokeet on ohi niin lähden moikkaa Alisaa. Sitten käyn kampaajalla ja päivitän blogin, ja suunnittelen kisakalenterin, ja..." jotenkin hassusti siinä on käynyt nyt niin, että käytiin eilen Alisan ja Domen kanssa lenkillä, kampaaja on varattu keskiviikoksi, kisakalenteri suunniteltu ja päivitän nyt blogia, hyvä minä.

Cheddarjuustosta vielä sen verran, että meikälikka sai oman auton! Tai iskänhän se on, paperilla ainakin. Ihan cheddarjuuston värisen Renault Meganen, viistoperä kolmeovinen. Koirahommissa toivottoman epäkäytännöllinen, mutta asennetta löytyy. Koirahommiin otetaan Transportteri koska en tykkää pitää jätkiä Meganen takana, sinne ei mahdu häkki eikä miulla oo niille matkustusvaljaita. Pikkumatkoilla ihan ok, pysyvät nätisti takana eivätkä parkissakaan yritä eteen, jee!

Viime keskiviikkona käytiin Mämmyn kanssa Tiia pitämissä treeneissä. En tehnyt edes ratapiirrustusta, koska meillä oli vaan 10 esteen "tunnustelupätkä" (Tiia koulutti ekaa kertaa meitä ja halus vaan nähdä millä tasolla ollaan). Ja vaikka oli pieni, helppo pätkä, sain paljon ajateltavaa:

1) sijoittuminen lähdössä. Pysähdy kunnolla, katso olan yli, kutsu koiraa. Älä jätä pysähdystä tekemättä, koska muuten koiralle tulee kiire ja eka rima lentää
2) kepeillä sietää "painavaa" vedätystä ensimmäiset kolme kertaa tosi makeesti, sitten alkaa kokeilemaan saako oikoa
3) "takaa" -käsky unohtunut, treenaukseen. Osaa kyllä jos vaan haluaa
4) suoristaa itse linjat kontakteille
5) ja kontaktit, meidän ikuinen murheenkryyni.

Sanoin Tiialle, että me aletaan taas rakentamaan (avustajan!) kanssa paikkaa uudestaan, nyt katsoo alasmenolla miua ja paikasta tosi epävarma. Tarvitsee superpalkan, että käy kierroksilla ja tekee hyvin (muista että maksimissaan viisi toistoa kerta, ja sekin on jo yläkanttiin! muuten suoritustaso kärsii!). Muttamutta. Tässä ois tulossa Mikkelin kisat ja sitten Kouvolan kisat, ja palo kisaamaan ois kova. Sen kontaktit on sinänsä ok (okei, ei ole, mutta ei se tuu ylhäältä alas, eli ottaa kontaktit), mutta paikkaa hakee tosi paljon, joten miä ajattelin, että käydään kisaamassa noi (plus bortsumestikset sitten marraskuussa) ja sitten hiotaan kontakteja taas alusta. Tai ei alusta, mutta pilkotaan suoritus pienemmiksi kokonaisuuksiksi.

Siinähän seh.

Nii, sitten eilisestä iltalenkistä: Alisan ja Domen kanssa tosiaan varmaan joku 1,5 km Mansikka-ahon purkkarilla. Oltiin pahiksia ja koirat humputteli melkein koko matkan irti. Mämmy oli tyypillinen Mämmy, väisteli Domea korvat luimussa ja häntä koipien välissä, R yritti ignoorata Domen kokonaan. Välillä vähän konahti kun toinen oli perseessä kiinni (jolloin Mämmy sanoi myös rohkeasti väy tietämättä edes miksi...), ja lopulta sitten näytti ihan hammasta kun tarpeeksi ärsytti. Siinähän sitten oli ärimuripöri ja kaksi painivaa terrieriä... Ricky olisi lopettanut "irtinytsaatanaheti!" huutamisesta, mutta Dome ei kun takaisin niskaan vaikka toinen oli kääntänyt jo selän. Dome säilyi ilmeisesti rei'ittä (Rickyn hampaat on tositosikuluneet), Rickyllä toisessa korvassa puolen sentin palkeenkieli jonka huomasin vasta kotona, puhdistin.
Vaikka ei oo kiva et koirat on toisissaan kiinni, niin oon tosi iloinen et Ricky päästi irti kakarasta (ei selkeesti antanut edes tosissaan selkään eikä Domekaan ihan 100 prosenttisella raivolla niskassa ollut, lähinnä sellasta vuosikkaan parsonin "hei minä olen ISO" - machoilua aavistuksen kovalla otteella) käskystä, Mämmy pysyi kaukana ja loppulenkki vietettiin kuitenkin ihan sovussa. Dome oli kiinni ja Ricky kulki sitten pää kiinni kakaran perseessä... Samaan autooknin mahduttiin, joten se siitä episodista. Äärimmäisen tyytyväinen olen noitten käytökseen, varsinkin Rickyn, sehän on saanut järkeä päähänsä! Rintaansa miun mielestä tänään vähän arko (tms. ei liikkunut ihan normaalisti) mutta ei nilkuttanut eikä väistänyt kosketusta joten no panic, ei taida kuitenkaan keskiviikkona treeneihin tulla ihan just in case. Mutta no hard feelings!